Vähä-Kössin Klaanin tarina

Pappisten lavalla elokuussa 2003
Käsikirjoitus Elisa Niittymaa
Juontaja Kyösti Mäkimattila
Musiikki Kyösti Mäkimattila, Turo Lento, Juho Kulmala ym.


Kyösti Mäkimattila

Musiikki: Petri Laaksonen: Täällä Pohjantähden alla, alku

Tämä on pieni tarina viidestä sisaruksesta: Antista, Tuomaksesta, Johanista, Samuelista ja Mariasta. Lapsia oli perheessä enemmänkin, vanhin tytär Maria kuoli parivuotiaana ja nuorimman pojan Joelin suku sammui, kun hänen neljä lastaan kuolivat pieninä ja nuorin katosi omille teilleen ja julistettiin kuolleeksi 1950-luvulla.

Sisarukset tulevat lavalle ikäjärjestyksessä ja kertovat lyhyesti tarinansa, jäävät lavan reunalle. Jokaisella on puhdetyö, sukankutomista, puukolla veistelyä, sirpin teroitusta, housujen paikkaamista….


Antti Antinpoika

Antti Saarelainen

Mää olen kaikkeiv vanhin Antti Matinpojan ja Justiina Tuamontyttären mukuloista, ko kasvo aikuseks Orippääsä. Mää synnyin vuanna 1819 ja viljelin Vähä-Kössin maita. Suami oli sillon osa Venäjää, mut ei me tavaliset siittä mittään tiätty. Pellot piti kylvää, lehmä lypsää ja mukulat ruakkia, oltiin si Ruattiin tai Venäjään kuuluvaisia.

Mää menin naimisiim Pruukam Maijan kans. Se oli komia ihmine, hyvä töihins ja se synnytti 7 mukulaa, mut 4 niist vaaj jatko sukkuu. Ko loput kuali.

Monet muj jälkeläisistäni on olleev viljelijöitä ja hoitaneep peltojans kuka Orippään kyläkulmilla, kuka Myllykyläsä, kuka Saukomäen paikasa nykysesä Alastarom pitäjäsä. Meittiä on ollu ja ov viäläki hurrilaisia, saarelaisia, salmiselaisia, kössiläisiä, Amerikkaam menneitä vainioita …
Hyvim me om pärjätty täsä mailmasa vaik välil on olluv vähä vaikiaaki. Ny oj jo levittäyrytty monelle mantereellekki.

Meitiv väri o keltane, onks täälä muil tämmäsii lapui, nouskaa ylös seisomaa, ni nährää. Näim paljo.

Antti Saarelainen


Tuomas Antinpoika

Rauno Tamminen

O täälä aika kemut, ja paljo outoo väkkee. Mut hianon näköstä. Taitaa teitillä olla jokku juhlat?

Mun nimeni on Tuamas. Iso-Kössin Priitta ko jäi leskeks, ni se tuli mulle emännäks. Lapsia meillä oli vaan kolme, mut lastellapsia sitäki enemmä. Varsinki Juhon porukka tuntuu erelleenki hyvil lissääntyvä. Sitä vaa en ymmärrä, miksei sille kelvannu nimeks Kössi. Kajalaks piti muuttaa, muka fiinimpi.

Se täytyy sannoo, että mun jälkipolvet on aina ymmrtäny käsitöittem päälle. Neula, lanka ja kankaankappaleet on kulune meitin käsissä. Ja ko talonpoikaisista oloista on lähretty ni, maanviljelijöitä porukasa on paljo, muitaki yrittäjiä on.

Mut sitä mää ihmettele, et miksei mun jälkipolvi op pysyny Orippääsä. Mitä varte on tarvinnu lähtee Venäjälle ja Amerikkaa asti ja kuka mihenki ympäri Eurooppaa? On siim monelaist ihmiskohtaloo ollu. Oj jäljettömmii hävinneitä ja muuta onnettomuutta. Ko olis kaikki pysyny kotonurkilla, ei olis kukkaan karonnu kumminka. Ei mulla miälestäni o levotonta verta suanisa, vai onk muka?

Oliks täälä monta, kellä on tämmöne väritöv valkone lappu rintapiälesä, Nouskaas ylös, ni määki näen. Nyssit kaikki tiärätte, et te olette sitä Tuamaksen sukuhaaraa. Älkää riirelkö.

Rauno Tamminen


Johan Antinpoika

Antti Salmi

Onks nym muv vuaronin?
Mää olej Johan. Mull on tämmäne herraskainen nimi, ko toiset on antteja ja tuamaksia. Mitä äiti ja isä mahtovat ajatella, ko mulle nimmee laittovat? Mää otim muijaks ton Eeva Antintyttären. Lapsiaki meille synty kuus ja viimine Eevastiina oli vasta vähä yli vuaren, ko häne äitis kuali. Kyll mull oli siinä tekemistä ko jäin kolmem piänem mukulan yksinhualtajaks. Meill oli kaksosekki Vilhelmi ja Fredrika, mut nekki meni iham piänenä. Ei se sillonka helppoo ollu.

Mut Fransin ja Evastiinan suku jatkuu ja se on hyvä. Ja kyll meittii tääläki on aika taval. Meitit tuntee punasest värist. Jot noi muut näkkee meiti paremmi, niin nouskaas ylös. Meittii on Virtasii, Lehtosii, Rantaloita, Tortinmäkiä, Töykkälöitä ja mitä ny niitä onka ja Turum pualesa on viihrytty.

Antti Salmi


Samuel Antinpoika
Heikki Kössi

Mun kastettii Samueliks. Mää olem meitin sakista neljäs. Siin kävi sit sillai, et muv vanhiv veljeni, Antti, kuali aika nuarena, ja silt jäi muija ja talo, se Vähä-Kössi, ja mää rupesiv viljelmmään sitä paikkaa ja menin naimisiin sen lesken, Maijan kans. Se oli alumperin Pruukan tyttäriä. Me saatiiv viis mukulaa, mut vaa yks niist eli aikuseks ja jatko sukua, se Juho Kustaa.

Ja siit mää ole ilone, ko toi Tuamolam Pentti om mun jälkipolviani. Ei me muuten täälä oltaska, jolsei Pentti olis kaivellu noita kirkonkirjoja ja muita tomusia arkistoita. Kyl sillon aika homma siinä ollu. Ei sitä voi ko ihmetelä, et kuin se oj jaksanu.

O meittiä muitaki ko Tuamoloita, on Prusiloita, Kössejä ja simmottia. Meitit tuntee tosta sinisestä klapusta. Mut eiks pyyretä toi Pentti nousemaa ensi ylös ja taputeta hälle.

Ja sit me kaikki muutki siniset voitais nousta ylös.

Heikki Kössi


Maria Antintytär

Heli Viitasaari

Mein sakisa oli vaan yks tyttö. Mää olem Maria Antintytär. Äiti oli orottanu tytärtä jo ennen et se sais apua huushollihommii. Ja kyl mää pikkulikasta asti laitoir ruakaa, pesim pyykkiä ja siivosim poikaij jäljet ja autoin äiteetä piahtohommisa. Poikain ei tarvinnuk koskaan kuurata lattiaa, mut niil oli sit taas omat hommansa isän apuna.

Mää menin naimisiin Rajalan Aaprahamin kans ja avioliitosta synty neljä lasta: Juho, Amalia, Maria ja Teofiilus. Meitij jälkikasvu on viihtyny aika hyvin täälä Varsinais-Suamesa. Joku ol lähteny mualle, Pohjammaalle, Helsinkiij ja joku Amerikkaan asti. Ko kaikki hyvä on täälä, ei tarttel lähtee ennää mihenkä. Kotona on hyvä olla.

Onks täälä muita vihreitä mul lisäkseni? Voisitteks te nousta ylös?

Heli Viitasaari


Joel Antinpoika
Tuomas Vakkamaa

Mää olen sik kaikkein nuarin Antij ja Justiinam perillisistä, Joeli. Mää synnysi 1831 ja kualin jo kolkkymppisenä. Muijana mul oli Lindroosin Elisapetti. Liarost saakka mää seh hai. Mää tein kirvesmiähe hommia Turusa. Jälkikasvuu meitil oli 4 mukulaa, mukko Fransi, Kustaa ja Eetla kualivat jo piäninä. Kyl se oli surkiaa aikaa. Ko oli nen nälkävuaret ja muutenki huanoo. Mein Olkallekki kävi sillai, et se katos vallan tiätymättömii. Kyl sitä koitettii hakkee, muttei löytty. Olka julistettiin kualleeks Turur raastuvanoikeurem päätöksellä. Et tämän tährem mul ei oo tällä lavalla kettääj jälkeläisii, joita mää voisin nostattaa seisomaa. Ja kyl se mul on aika karvas asia.

Tuomas Vakkamaa


musiikkia

Ensimmäisestä, Pöytyän Kisariihessä pidetystä suvun tapaamisesta on vierähtänyt pari vuotta. On mukavaa, että te kaikki olette taas lähteneet liikkeelle. Tämä on niin hyvä suku, siihen kannattaa kuulua. Viime kerrasta väki on sekä harventunut että lisääntynyt. Nostakaapas käsi ylös ne, jotka ette olleet Kisariihessä mukana.

Mutta mennään ajassa vielä paljon kauemmas, aina antinpoikien ja -tyttärien aikaan. Oliko elämä silloin helpompaa kuin nyt?

Ei ollut informaatioähkyä, loppuunpalamista ja työstressiä, ei puhettakaan kännyköiden virtuaalimaailmasta tai tietokoneiden ylivallasta, sarsista, hulllunlehmäntaudista saati aidsista. Mutta ihmiset kamppailivat syrjäisissä mökeissään ilman sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Tauti tappoi ja nälkä kurjisti elämää. Kirkonkirjat ovat korutonta kertomaa. Oli rintatautia ja keuhkotautia. Monessa perheessä kuolivat kaikki lapset. Toisissa lähdettiin nälkävuosina kerjuulle.

Jos leipää ei Suomi-neito tarjonnut, leveämpää leipää ja parempaa elämää lähdettiin hakemaan merien taa. Ameriikanserkut lähettivät kuvapostikortteja ja kertoivat ihmeellisestä vauraudesta. Toiset lähtivät itään rakentamaan uutta maailmanjärjestystä Neuvostoliittoon. Länsinaapurimme Ruotsin hyvinvointi kaipasi monen kössiläisen vahvoja käsiä varmistamaan svenssonien elintason nostoa 60-luvulta lähtien

Musiikki: Hiski Salomaa: Lännen lokari

Kun puhutaan sukututkimuksesta, moni kysyy, löytyikö kiinnostavia suurmiehiä lähipiiristä. Kuka on suurmies? Suvussamme ei ole kasapäin aikansa valtiollisia suurmiehiä, kuuluisia tiedemiehiä tai historianlehdille jääneitä taiteilijoita. Mutta sen sijaan meillä on juuristossamme ahkeria kansanihmisiä, torppansa raivanneita sitkeitä puurtajia, mökin muijia, jotka vaivoja säästämättä viljelivät peltotilkkujaan, jotka joskus olivat miltei niin pieniä, että akka ne leveällä hameella olisi peittänyt.

Kössin suvussa on ollut ja on paljon käsistään käteviä. Kraatari-Lehtinen teki vaatteet mittojen mukaan ja vaatteet pidettiin loppuun. Kerskakulutusta olisi kauhisteltu, koska mitään ei heitetty pois. Oli vaattureita, kirvesmiehiä, leipureita…...

Musiikki: ”Pikku Midinette”
Inkeri Mäkimattila

Inkeri Mäkimattila

Merja Toivonen

Kulkeminen oli vielä vuosisata sitten vaivalloista ja hidasta. Ei ollut turbo-saabbeja eikä Pendolinoja. Turkuun tai Loimaalle lähdettiin aamuvarhain kävellen, pyörällä tai hevosella ja reissussa kului päivä, joskus kaksi. Mutta silti ihmisillä tuntui olevan enemmän aikaa. Perunoita, viljaa, villoja ja voita lähdettiin viemään torille aamukahden jälkeen. Rautatieasemat Loimaalla ja Aurassa olivat tärkeitä paikkoja, ja sieltä haettiin monenmoista tavaraa ja höyryveturit avittivat, kun tuli tarvetta käydä kauempana. Polkupyörään tarvittiin vallesmannilta kuvallinen ajokortti eikä liian kauas ollut lupa mennä. Jotkut menivät ihan Helsinkiin saakka, jos ei muuten, niin kihloja ostamaan.

Tuppilan Jussi
(Tuppuran Jussi)
Rauno Mäkimattila
Erja ja Veli-Matti Markkanen esittävän tekstin pantomiimina

Oli leppeä lauvantainen ilta,
puut puhkesi vihreään,
kun Tuppilan Jussi tuli kaupungilta
ja haasteli mielissään:

"Nyt muijani, nyt on lauvantai
Ja Jussi litviikkinsä sai,
mut ostoksia teki Jussi,
ja nyt on tyhjä pussi.
So-soo ei huolita kiivastella,
ei itselleni ole ostokset,
vaan muijani tahdon kaunistella
kuin tulipaanin kukkaiset.
Hei katsoppas hattua, kenkiä koita,
pitspöksyjä, liivejä valkeoita,
ja katsele hepeneitä muitakin,
pue itsesi niihin kaikkihin."
Mutta Jussin muijassa siinä on muijaa;
sepä kiljahtaa, sepä pystyyn tuijaa.
Tämä vaimo pulskista tuomisista
vain keksii touhua lapsellista,
jopa keksii pilkkaa ja typeryyttä,
kun vanha muija, näin, ilman syyttä,
nyt tehtäis nauruksi naapurein.
Ja muija se Jussin korvaan huusi
etten minä oo joku joulukuusi
joka puetaa rimpsuin ja hetalein.

Niin pauhaa muija, ja Jussi parkaa
se meteli hämmästyttää.
Ovipuolessa viitisen lasta arkaa
pelon vallassa kohtausta kyttää.
Mut vaimo on tullut jo tikahtumalleen,
hän vaivoin kopeloi penkin alleen
ja itkua tehden äijältä kysyy
että näilläkö rimpsuilla eletään
ensviikko, ja näilläkö mukulat kengissä pysyy,
ja entäs, kun tölli on kahviton
ja sokeriastia tyhjä on.

Sepä kysymys nyt ei Jussia paina,
ja sellainen syytös tällä tovin
on väärä ja ilkeä kovin!

On huolehdittu sun kaffistas,
sitä muistanut oon, ja sokerias;
sinä todistat väärin ja turhia torut.
Pian nähdä saat: nyt ei auta porut,
vaan kun on saunassa piipahdettu,
iho löylyn poltossa norjennettu,
puet siivosti yllesi korut.-
Minä tahdon katsoa muijaani omaa
ja leivänhuolille antaa lomaa;
sua halata tahdon, ja penikkakullat
ajan saunanlavolle nukkumaan,
mut ensiksi niillekkin annetaan
kai kompiaiset ja kottapullat.

Kas nyt on päivä, se veriä vievä,
kun kevät on tullut kaupunkiin,
kun nainen on silmälle sangen sievä
ja sormia syyhyttävä niin.
Voi voi sitä vilskettä Espiksellä,
sitä paljasta kaulaa valkeaa
ja pohjetta, joka silkkisellä
vain kalvolla karvansa verhoaa;
voi sentoki, kun minä katselin
pää kuumeni,tulinpa vimmoihin,
ihan silmillä nielin mamselleita
ja ne nielin kaikkine riepuineen,
silksukkine, pitseine, paitoineen,
jotta täyteen tulin niitä parselleita.
Ja niin minä puodista puotiin markkani vein
jymykaupat tein
ja toinpa ne tuomiset vaimollein.

Siin on ne, kisko ne yllesi vainen,
sinä tykkäät rimssuista varmasti,
ja jos tykkää et, et ole se nainen,
jota Jussi nuorena armasti.
Ja sen minä sanon että vaikka luet
ikävuosia takanas ankaroita,
kun oikeat hynttyyt yllesi puet,
sua Espis-likat ei syrjään soita;
sull on paksut reidet ja pyöreä ruho
ja käy siitä yhäti lämpimän uho
-kun painautuu sen kylkeen,
niin on kuin vierellä hylkeen."

Näin Tuppilan Jussi haastaa ties
-Jöröjussiksi haukuttu jämerä mies-
oli suulas, suonissa tulta.
Ja siitäpä muija-kulta
ties nätisti suppuun hillitä suunsa
ja ottaa tuomiset tarkasteluunsa.
Liki mittoja mallasi vaateparsi!
-hyvin Jussill oli muistissa muijansa varsi.

Ja kun oli saunassa piipahdettu,
suut mustalla kahvilla huljuutettu,
niin muija jo tukkansa suki,
ylen pörhölleen sen kietoen,
jopa rautanaulalla piippasi sen
ja kaikki ne parsellit päällensä puki,
ylen paljon peiliä käyttäin,
pian tyytyväiseltä näyttäin.

Mut Jussin naama, se peili paras,
sekin hyviä merkkejä näytti
tämä Jussi hymyten partaansa haras,
näin peilin tehtävät täytti:

Joopa joo, sit on pulskaa naisenpuolta
näet meilläkin, kun sen pukee parhain,
ja minä sen puetan, pidänpä huola
ett on se kuin ruusunen yrttitarhain
tai niin kuin ihana joulukuusi.
Pahus soi miten taas se on fiini ja uusi!
Ei espislintuja tarvita täällä;
ne raukat mua ihan säälittää,
kun ei niill oo lihoja luittensa päällä,
ja kintut niitten - kuin ristiss ois
kaks kaunaa vain, ja kuivia netki.
Minä käännän niistä mieleni pois,
ne olivat harharetki.-
Hei mukulat saunaan nukkumaan!
Minä käyn tätä hyljettä halaamaan."

Oli leppeä lauvantainen ilta.
Puut puhkesi vihreään
Ja Tuppilan tölliin kaupungilta
toi Jussi kevätsään.

Aaro Hellaakoski
kokoelmasta Maininki ja vaahtopää (1924)

Rauno Mäkimattila

Erja ja Veli-Matti Markkanen


Vuoden 1918 tapahtumat sekä talvi- ja jatkosodat vaikuttivat kaikkien kössiläisten oloihin. Miehet olivat poissa, rintamalla, puolustamassa maatamme ja naiset hoitivat lotan tehtäviä ja pitivät kotirintamaa pystyssä. Molemmat ovat huolissaan siitä, miten toiset siellä kaukana pärjäävät. Pappi toi silloin moneen taloon suruviestejä eikä Kössin sukukaan välttynyt tältä.

Kirje: kenttäpostia
Mikko Kinnunen

Kirje rintamalta:
Lukija kirjoittaa samalla kirjettä

Hyvä kotiväki.

Sydämelliset terveiset lausun jälleen täältä itäiseltä rintamalta.
Kiitos paketista, sukista ja syömisistä. Sain ne viime viikolla.
Olen hyvässä kunnossa, vaikka olen väsynyt jatkuviin taisteluihin.
Etulinjassa on painettu yötä päivää, vaikka kuuma on ollut.
Kyllä minä täällä aina pärjään, älkää siitä huolehtiko, kun vain te siellä kotona kestätte.
Ja pankaa kylväin siihen kotopeltoon ruista. Aitassa on kaksi säkkiä vanhaa siementä. Viljaa tarvitaan, kun pidetään suuri perhe leivän syrjässä.
Ei kai halla ole pannu perunaa? Saitte ne ajoissa istutettua. Kyllä ne voi parin viikon päästä nostaa.

Ja miten mamma jaksaa? Älkää kertoko hänelle kaikkein pahimpia sotauutisia. Säästäkää vanhaa ihmistä. Lähettäkää sinne Forssan sukulaisille joku kilo vehnäjauhoja ja perunajauhoja rautatie- tai linjapiilipaketteina heti, kun niitä on saatu. Niillä ei ole siellä oikein syötävää, vaikka on iso perhe ja kaikki.

Antakoon taivaan Herra teille voimaa elää ja tehdä työtä näinä vaikeina aikoina.

Kirjoitan taas, kun aika sen vain sallii.

Mikko Kinnunen

Musiikki: Elämää juoksuhaudoissa

Papin puheenvuoro
Veikko Niittymaa

Pappi:

Raskas velvollisuuteni on ilmoittaa Teille, arvoisat vanhemmat, että rakas poikanne kohtasi kunniakkaan sankarikuoleman Karjalassa taistellessaan etulinjassa kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Suuri on se suru, joka on osaksenne tullut. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla suurempi kuin jaksatte kestää, sillä Jumala on aivan erikoisesti luvannut olla niiden luona, jotka murheessa ja koettelemuksessa ovat. Hän on Teidän tukena tällä hetkellä.

Ajattelemattakin tulee mieleen, minkä takia täytyy useimmiten juuri tällaisten esimerkiksi kelpaavien miesten saada osakseen sankarikuolema, mutta niin näyttää olevan sodan laki, että miesten parhaat aina sodassa saavat sankarikuolemansa.

Aseveljet ovat lähettäneet sydämellisen osanottoilmoituksen hyvän sotilaan ja kunnon toverin poismenon johdosta.

Veikko Niittymaa


Sota loppui onneksi aikanaan ja suurista menetyksistä ja alueluovutuksista huolimatta itsenäisyys säilyi. Sota-aikana huvitukset olivat vähissä, mutta rauhan tultua erityisesti nuoret halusivat myös huvitella. Iltamaperinne eli voimakkaana. Kymmenien kilometrien päästä tultiin iltamiin ja suulitansseihin. Kuorma-autojen lavat täyttyivät nuorista ja odotukseen pakahtuvista. Liehuvat kretonkihelmat ja piikkikärkikengät elivät kulta-aikaa täällä Pappisten lavalla, Suojalan parketilla Oripäässä, Yläneen Kallionokalla ja Portaanpäässä, Paattisilla Tortinmäen lavalla, haitari soi haikeasti Klokkarlan suulissa Loimalla, Vampulan Koivuharjulla ja Kuntolassa Yläneellä.

50-luvun tanssimusiikkia

Markkasten dialogi tanssien lomassa

Erja ja Veli-Matti Markkanen

Arki oli työntäyteistä ja kaikesta oli pulaa. Isä sanoi, että kaupassa ei ollut kuin paperipäällisiä puukenkiä ja paperiköyttä. Kansanhuollosta haettiin ostokupongit. Rakennustarpeista oli huutava pula ja huhu rautanaulojen tulosta Auran asemalle levisi kulovalkean tavoin. Isänmaatamme rakennettiin sydämellä ja peltoja raivattiin kuokalla ja ojaa lapiolla. Elämässä oli päämäärä ja tavoite: Saada mukulat ja elukat ruokittua ja pysymään lämpiminä. Puute sai kekseliäisyyden kukkimaan.

Tuula Numminen tulee Suomi-verkkareissa lavalle, laittaa puusukset jalkaan ja lähtee hiihtämään

Olympialaiset laajensivat kuvaa maailmasta ja joku näki jopa neekerin. Urheiluharrastusta on ollut meidänkin suvussamme. Nummisen Tuula osallistui alle 6-vuotiaitten sarjaan kunnan hiihtokilpailuihin 50-luvun ollessa puolivälissä, uudessa punaisessa samettilappuhaalarissa. Hiihto sujui muuten, mutta haalarin henskeli oli löysä ja sitä piti nostaa koko ajan. Hiihto jäi sivuasiaksi. Pikkutyttö ei maalissa ymmärtänyt lainkaan isän kiukkua.

Tuula Numminen

Musiikkia: ”Sukuvika on se, kun suksi näin luistaa….”

Suuret 40-luvulla syntyneet ikäluokat saivat varttua isoissa perheissä aineellisessa puutteessa, mutta vähitellen elintaso nousi. Seuraavina vuosikymmeninä, 60- ja 70-luvuilla tulivat käyttöön uudet keksinnöt: tv, sukkahousut, e-pilleri, jotka muuttivat maailmaa. Haapasen Tauno hankki television, ensimmäisinä Oripäässä. Alkoi median valtakausi, kun pömpöttävävatsaiset afrikkalaislapset yhtäkkiä tupsahtivat olohuoneisiimme. Muu maailma tuli tutummaksi, jotkut lähtivät jopa Kanariansaarille tai Rhodokselle ihmettelemään etelän valoa ja lämpöä.

Paljon on muuttunut siitä, kun Vähä-Kössin sisarusparvi lehahti maailmalle liki parisataa vuotta sitten. Maailma oli pienempi kuin nyt. Mutta paljon on pysynyt. Ihmisen osa on edelleen samanlaista iloineen ja suruineen, samalla tavalla tänne tullaan ja täältä lähdetään. Lapsi syntyy, kasvaa, varttuu aikuiseksi, perustaa perheen ja hankkii ammatin. Työ on edelleen tärkeä elämän sisältö, se pitää leivän syrjässä kiinni. Mutta samalla tavalla askel lyhenee kuin ennenkin, vaikka ikää kertyykin enemmän kuin ennen. Yhtä kaikki, olemme lenkkejä pitkässä, loputtomassa ketjussa, rakastamme ja kuolemme, olemme ihmisiä.

Suku oli tärkeä Antin, Tuomaksen, Johanin, Samuelin ja Maria hakiessa paikkaansa kuhisevasssa maailmassa. Ei se miksikään siitä muutu: Sillä veri on vettä sakeampaa.

Hyvä suku ei ole sellainen, jossa on paljon suurmiehiä ja historian merkkihenkilöitä, vaan sellainen, joka pitää huolta toisistaan ja jatkaa suvun tarinaa seuraavalle sukupolvelle.

Entä millainen sitten on peruskössiläinen?

Musiikkia: Matti ja Teppo: ”Mä joka päivä töitä teen.”

Meille monille on tärkeää aikaan saaminen. Täytyy tehdä ja ehtiä. Työ ja ammatti merkitsevät. Moni tunnistaa itsessään luterilaisen työmoraalin ja työhulluuskaan ei ole outoa. Ja paljon on saatukin aikaan. Tämmöiset juhlatkin. Uusavuttomiksi ei kai meitä kukaan voi syyttää.

Kännykkä soi juontajan taskussa.

Vastaa…..

Sisarukset lähtevät, sanovat mennessään:

Antti Antinpoika: ”Tulkaa teki kaffeelle.”
Tuomas Antinpoika: ” Munki täytyy nym mennä. Varjokuva ruppee juur kohta soittamaam Metsäkukkia.”
Johan Antinpoika: ”Muistakaa nev villahousut talviaikaa, nyp pärjää ilmanki.”
Samuel Antinpoika: ”Onks joku hualehtinu, et hernesoppa on kypsää?”
Maria Antintytär: ”On on. Mut voi kauhia, ehtoo on jo niin pitkällä ja lehmät on lypsämäti.”
Joel Antinpoika: ”Kyll veri o ain vettä sakiampaa.”

Musiikki: Petri Laaksonen: Täällä Pohjantähden alla, loppu